- Seuraamista - oi kukkanen miten vaikeaa! Toisinaan, kun koiro on hyvässä vireessä, menee tosi hienosti. Yleensä on ihan liian matalaviettinen minun makuun, löntystää, jätättää ja erkanee. Olen jopa palkannut pallolla eteenpäin (!).
- Luoksetuloa. Kotona toimii mainiosti se, että kallistun reilusti eteenpäin kun koira tulee -> hidastaa hienosti jarruttamalla takajalat alle eikä hyppää ylös. Teen siis niin (kunnes se aiheuttaa jonkin toisen ongelman).
- Paikkamakuuta pihassa, leluhäirittynä, märällä nurmikolla, ei huomautettavaa.
- Sivulletuloa, käännöstä ja sivuaskelia vasemmalle, näistä yrittäen palkata vain nopeita ja tarkkoja
Ja sitten se tunnari... on hinkattu siis oman kapulan nostamista, pitämistä ja etsimistä sekä sisällä esim. matonkulman alta että ulkona ruohopuskasta. Olin kohtalaisen varma, että koira tietää mitä Oma! käsky tarkoittaa (etsi se yksi tietty kulunut haiseva oma pulikka ja tuo), joten kokeilin tänään reippaasti kippaamalla oman viereen muutaman nykäisemättömän kapulan.
Lähetin koiran, ja se loikkasi päättäväisesti nappaamaan ensimmäisen kapulan. Siis sellaisen IHAN ERILAISEN, puhtaan, ilmatiiviisti säilytetyn, täysin haisemattoman pulikan, vaikka vieressä olisi ollut se OMA. Minä tietysti rääkäisin että ei sitä, koira pudotti ja oli huuli pyöreänä. Toistettiin kerran, jonka jälkeen Karu totesi että niihin kapuloihin ei uskalla enää koskea, ja ryhtyi tarjoamaan mm. kuonolla mahaan tökkimistä, maahanmenoa, sivulletuloa ja haukkumista.
Korjaavana toimenpiteenä keräsin muut pois ja vahvistin sen oman helppoja nostoja. Kun sujui taas, lisäsin muita kapuloita reilusti erilleen ja vähän taka-alalle, jolloin ei tietenkään ollut ongelmia. Lopetettiin tältä erää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti