Näin amatööriluonneanalysoijan silmin Karu ei ole mitenkään erityisen pehmeä tai pelkoherkkä koira. Ei pelkää pauketta, ei panikoi yksin jäädessään eikä juuri koskaan arkielämässä tule vastaan tilanteita, joissa koiran huomaisi pelkäävän.
Meillä on kuitenkin Ampparipaniikki. Se alkoi viime kesänä pikkupentuaikana - minä itse asiassa näin kun se alkoi. Viikkasin pyykkejä sisällä, vilkaisin ikkunasta ulos ulkona touhuavaa pentua ja satuin juuri näkemään, kun jokin pörriäinen ilmeisesti tikkasi koiraa pyllyyn - pentu vingahti, kiepahti rapsuttamaan hampaillaan kupeitaan ja sinkaisi sitten mahanalus jalkoja täynnä karkuun.
Käppäilin rauhassa perässä pihalle katsomaan, josko hätä meni jo ohi, mutta koira viipotti edelleen miljoonaa pitkin puskanalusia. Nappasin sen kiinni - läähätti ja tärisi. Tarkistin silittelemällä läpi ettei mikään otus enää kiinni roiku eikä mitään näkyvää tai tuntuvaa pattia tai reikää löytynyt. "Ei teherä tästä ny numeroo" ajattelin ja päästin pennun vapaaksi. Karu sinkaisi välittömästi pakoon, yritti piiloutua työntymällä ahtaisiin koloihin, välillä vauhdista "näykki" kylkiään ja lopulta hyppäsi pihassa konepelti auki seisseen Ooppelin moottoritilaan. Siinä vaiheessa totesimme että meno näyttää turhan riskialttiilta, otetaan koira kiinni.
Karu ei kuitenkaan rauhoittunut kiinni pitämälläkään vaan edelleen läähätti, tärisi, katseli kylkiään ja yritti pakoon heti, jos irti päästettiin. Kymmenen minuutin kuluttua aloin jo huolestua - onkohan sillä joku allerginen reaktio? Mitään pattia ei tarkemmassa syynäyksessäkään löytynyt, Karu ei tietenkään juonut eikä syönyt tarjottuja herkkuja, tärräsi ja läähätti vain kuin vanha Massikka.
Mitattiin kuume, kaivettiin eläinlääkärin numero esiin ja odoteltiin. Reilun parin tunnin päästä alkoi muuttua normaalimmaksi. Muutamana seuraavana päivänä katseli tavallista varovaisemmin pöriseviä ötököitä ja välillä kiepahti kurkkaamaan, että onko pyllyn päällä joku. Ajan myötä sekin käytös laimeni ja sinä kesänä ei vastaavaa enää sattunut, vaikka ihan normaalisti ulkona ötökänsyöttinä oltiin.
Vahva muisto tapahtuneesta kuitenkin selvästi jäi - talven aikanakin satunnaiset sisällä pörisijät saattoivat aiheuttaa pienen epäluuloisen pepunkatselun, ei kuitenkaan mitään karkuun juoksemista. Keväällä olimme reissussa ja Karulla oli lapsenlikka meillä kotona, ja sattui vähän vastaava paniikkikohtaus, tosin laimeampana.
Kolmas kerta oli tänään. Maalailin aitaa, koiro nuuskutteli pihalla ja ilmeisesti sai piston (nyt löysimme patinkin pepun päältä). Hetken aikaa seurailin juoksemista, mutta pakkohan se oli taas kiinni ottaa, ettei loukkaa itseään tai muita. Parhaiten tuntuu rauhoittuvan, kun pidetään paikoillaan ja vaan odotellaan. Monesti näyttää jo rauhoittuneen, mutta paniikkisinkoilu alkaa heti jos päästää irti. Nyt on liki kaksi tuntia ollut sisällä hihnassa lähellä, eikä enää läähätä, muttei vieläkään rentoudu tai esim. käy makuulle.
Mitähän tuolle voisi jatkossa tehdä? Missään kohtaa ei omasta mielestä ole koiraan paniikkia tartutettu vaan pikemminkin oltu liioitellun välinpitämättömiä. Kaikkia pörisijöitä ja ötökkätilanteita Karu ei missään nimessä pelkää, vaan metsästää amppareitakin. Joku tietty harvinainen ääni tai tilanne / pisto takapäähän tms tuon aiheuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti