Tänään korkattiin kesäkoululta vapautuneiden tiistai-iltojen ilo eli pk-tottis-vapaavuoro. Kylläpä oli karmeaa. Periaatteessa yritin kyllä tehdä ihan oikein - tiesin, että tilanne on taas vähän vaikea kun on uudet ihmiset ja koirat - tulin ajoissa, että kerkesin koiron talutella alueella ennen treenejä - päätin, että teen mahdollisesta hässäkästä huolimatta keskittyneesti ja laitan Karun lepoon aina sumplintatauon ajaksi.
Treenikerta meni kuitenkin aika totaalisen pieleen. Heti alussa kävellessämme Karu rääkyi ja oli kovin levoton. Harjoituksen aikana en saanut juuri yhtään kontaktia tai keskittynyttä / innostunutta tekemistä, äänsi tosi paljon sekä levossa että tehdessään, kuikuili muiden koirien perään ja haisteli kenttää.
Minä jäin selittämään juttuja muille, en tehnyt selkeäksi koiralle rajaa milloin tehdään ja milloin pitää olla parkissa ja muutenkin homma oli vähän levällään. Yhdessä kohtaa kyllästyin jatkuvaan vinkumiseen ja riekkumiseen, ja rätkäisin remmillä pepulle. Tästä Karu säikähti niin pahasti, että loppuajan oli sekä levoton että jotenkin paineistunut ts. ei keskittynyt senkään vertaa ja huomauttaessani tarjosi hädissään ihan mitä sattui. Missähän välissä siitä on noin pehmeäkin onnistuttu tekemään?
Jotenkin tosi mälsää, etten pystynyt yhtään korjaamaankaan tilannetta. Yritin myöhemmin muiden tehdessä itsekseni kentän laidalla jotain helppoa ja mukavaa, mitä osattaisiin yhdessä tehdä, mutta edes pelkkä leikkiminen ei vaan sujunut.
Vinkuminen ja piippaaminen tai oikeastaan rääkyminen ja autossa räksytys olivat tänään ihan omaa luokkaansa. Niissä ollaan menossa koko ajan huonompaan suuntaan - keväällä Karu oli vielä treenitilanteessa enimmäkseen aina hiljaa, sitten alkoi pikku piippaus paikkamakuussa ja nyt ollaan tässä, että saattaa rääkyä yhtäjaksoisesti koko ajan tai vähintään protestivinkunat joka käskyn jälkeen.
Ihan kamalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti