Tänäänkin piti ängetä hallille kaksin koiron kanssa. Oli suuret suunnitelmat, mutta homma lässähti ekaan treenipätkään, kun Karu olikin jotenkin väsynyt ja mm. läähätti tehdessään. Minä menin epävarmaksi ja sekaisin suunnitelmissa, niin sitten lähinnä hömpöteltiin kaikenlaista.
Eniten tehtiin luoksetuloja, erityisesti sitä loppua. Ensin toistoja kiertämisen kautta ja kun näissä jarrutti hyvin vauhdista, päätin uskaltaa kokeilla ihan oikean pitkän matkan luoksetulon. Tule! - koira kiitää miljoonaa luokse, kurvaa ohi ja lennosta ympäri, tunkee itsensä takaapäin harallaan olevien jalkojeni väliin ja jää siihen seisomaan. Hölmistyneenä jäin odottamaan, että kai se nyt jotenkin korjaa, mutta siinä se napotti vakaasti sen oloisena että me osataan jo tää homma. Tulipahan kunnon naurut!
Seuraamispätkiäkin tehtiin, niistä jäi päällimmäisenä mieleen että pitkällä matkalla menee tosi huonoksi eli EI KANNATA tehdä niitä pitkiä matkoja. Ts. pitää palkata siinä pisteessä kun on vielä hyvä ja jos häviää hetkeksikin väärälle paikalle ja pois kontaktista niin homma on epäonnistunut ja ensi kerralla helpommin. Helposti tulee näemmä matalaviettistä matkalaukkumenoa.
Hinkattiin myös peiliä kohti suoralla pätkällä perusasennosta perusasentoon, jossa pysähdyksestä jäi lähes aina auraten vinoon. Johtuu osittain siitä, että liikkeelle lähdettäessä ensimmäiset askeleet on epätasainen ja painaa jalkaa, jolloin toki pysähtyykin samaan vinoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti