Erinomaisen puutteellinen

Pitkään odotettu käyttäytymiskoe oli tänään Kuopiossa. Emme päässeet Karun kanssa tottelevaisuusosiota hyväksytysti läpi. Syynä oli kauhean huonot seuraamiset. Kaikki muu olikin erinomaista.

Osasuoritukset ja arvioinnit olivat:

1. Kytkettynä seuraaminen: puutteellinen
2. Vapaana seuraaminen: puutteellinen
3. Istumisliike: erinomainen
4. Maahanmeno ja luoksetulo: erinomainen
5. Paikallaolo häiriön alaisena: erinomainen

Lyhyt analyysi

Karulla oli kuuppa nurin seuraamisessa enkä minä onnistunut sitä korjaamaan. Jotain tapahtui siinä välissä kun siirryttiin jääviin liikkeisiin, koska niissä ei ollut enää mitään varsinaista ongelmaa. 

Pidempi analyysi

Seuraaminen, se osuus seuraamisliikkeitä jossa koiran tehtävänä on kulkea ohjaajan vasemmalla puolella oikealla kohdalla ja pitää tiivistä kontaktia ohjaajaan, oli tänään aivan kauhea. Karu kulki väljästi, ei pitänyt kontaktia ja seisoi usein edessäni siinä vaiheessa kun piti tehdä käännöksiä. Yritin korjata tilannetta kaksoiskäskyin sekä yrittämällä nostaa kontaktia hiljaisella puheella kun menimme kauempana poispäin tuomarista. Tämä ei toiminut.

Seuraamisliikkeissä hyvää oli henkilöryhmät, toisin ilmeisesti tein ne puutteellisesti sääntöihin nähden (Katja huomautti jälkikäteen että olisi pitänyt kiertää enemmän henkilöitä). Ensimmäisessä henkilöryhmässä koira pysähtyi hitaasti ja lisäksi käännökset henkilöryhmän ulkopuolella olivat vaikeita. Mutta ne muutamat harjoitukset jotka olemme tehneet henkilöryhmää varten ovat selvästi toimineet hyvin. Hyvää oli myös minun rauhallisuus: minun pää ei levinnyt vaikka koiralle niin oli käynytkin. Sen jälkeen odoteltiin lupaa suorittaa loppuja liikettä. Minun mielessäni ei tässä vaiheessa ollut mitään ajatusta siitä mitä aiemmin oli tapahtunut ja mitä merkitystä sillä oli: me molemmat odotimme seuraavan liikkeen suorituslupaa kun tuomari merkitsi aiemmat virheet kirjaansa. 

Jäävät liikkeet menivät täysin niinkuin pitikin. Luoksetulossa harkitsin eteenpäin nojaamista jotta koira ei juoksisi päin, mutta päätin olla tekemättä ja koira veti sen aivan loistavasti. Paikallaan makuussa ei myöskään ollut ongelmia. 

Mitä viivan alle jäi?

Me epäonnistuttiin tänään. Ei läpäisty BH-koetta koska tehtiin jotain ihan tosin huonosti. Mutta olen ihan tavattoman ylpeä koirasta niissä suorituksissa mitkä se teki hyvin erinomaisesti! Musta-valkoisuudessa on jotain tavattoman hyvää: siinä on paras mahdollinen kontrasti. 

Me ei olla vielä valmiita kilpailemaan. Pitää opetalla seuraamaan kunnolla että saa hyvät pisteet tottiksesta. Nyt minä menen peiton alle suremaan epäonnistumista. 

Kun me saadaan seuraaminen kuntoon niin me saadaan erinomainen kaikista suorituksista. Se riittää minulle ja Karulle.

Hakua tiistaina

Tiistainen hakuharjoitus alkoi hallinnalla metsässä. Mokasin ja menin liian lähelle aluetta koira vapaana. Yhtäkkiä se Tuuppa tänne! luoksetulon vapautuksen jälkeen kiisi kuin ohjus huudoista välittämättä. En nähnyt itse tilannetta, mutta Katja kertoi että oli käynyt kiertämässä Tessun ja ohjaajat. Tessu ei ole provosoituvaa sorttia eikä myöskään onneksi herkästä säikähdä, joten potentiaalinen katastrofi jäi tälle tasolle. Kierroksen jälkeen Karu tuli minun luokse. Vika oli puhtaasti minun. Täytyy olla todella huolellinen että ei häiritä toisten harjoituksia jatkossa.

Hakutreenissä meillä oli kolme maalimiestä. Ensimmäisellä ruokapalkka ja lelu, toisilla pelkät lelut. Suorapalkka.Maalimiehet hyvin piiloutuneita, viimeinen oli kuopassa joka osoittautui hankalaksi Karulle mutta myös muille koirille. Ykkönen ja kakkonen meni oikein hyvin. Kolmannella tein taas oman virheen, eli arvioin piilon paikan väärin ja me tehtiin ensimmäinen tyhjä pisto. Ja siihen nähden se meni loistavasti, koira meni hyvin ja nopeasti alueelle ja palaili takaisin kun mitään ei löytynyt ja tuli käskettäessä luokse. Seuraavaksi mentiin oikeaan paikkaan mutta lähti lähetyksestä vinoon. Kutsuin koiran takaisin ja totteli hyvin. Uusintalähetyksessä suunta oli oikea ja koira meni oikealle alueelle mutta ei löytänyt kuopassa olevaa maalimiestä. Keskusteltiin hiukan tilanteesta ja Vilman suosituksesta päädyin siirtymään koiran kanssa lähemmäksi ja sitten saatiin onnistuminen koiralle. Jälkikäteen ajateltuna viimeinen maalimies oli liian hankala eikä sitä olisi pitänyt vielä tehdä Karulle. Tässä vaiheessa minun pitää vielä luoda melko ehdotonta kuvaa siitä että maalimies on siellä suunnassa mihin ohjaaja näyttää. Muuten oikein hyvä harjoitus.

Jos metsään haluat mennä nyt...

Ensimmäinen hakutreeni tältä vuodelta takana! Kaksi tavoitetta treenille olivat löytäminen haistamalla ja hallinnan parantaminen. Nämä kulkee meillä nyt Karun kanssa vähän käsi kädessä.

Tuulen puoleisessa etukulmassa oli Paula piilossa. Menin koira 3-metrin liinassa kohti ajatuksella että kun saa hajun, niin palaan hiukan takaisin ja lähetän sitten tekemään pistoa. Tulin melkein kulmaan asti ilman että erotin Karusta mitenkään että se olisi haistanut mitään. Tässä vaiheessa olisi varmaan ollut fiksua vaihtaa Plan B:hen ja jatkaa matkaa vaikka maalimiehen luokse asti. En kuitenkaan kyennyt moisiin älyn ponnistuksiin vaan palasin puoli matkaa takaisin ja lähetin koiran kohti kulmaa.

Karu ei kuitenkaan suunnannut sinne vaan 45 asteen kulmassa etsintäaluetta eteenpäin. Sitten se kaarsi lisää vasemmalle ja rällyytti täysillä menemään. Kohta käännyttiin lisää kunnes lopulta oltiin toisella etukulmalla jossa olevaa Vilmaa kiellettiin palkkaamasta. Suunnilleen näillä main alkoi harmittamaan. Mutta vasta kun koira jatkoi lukuisista käskyistä huolimatta rälläämistä ympäri metsää vailla pienintäkään aikomusta pysähtyä minun luokseni alkoi minulla mennä yli. Kutsuin koiraa kohtuullisen kuuluvalla äänellä mm. Kakkiaiseksi. Jostain syystä se päätti juosta minun läheltä ohi ja vaikka taklaus oli vain puolittainen, se pysätti koiran hetkeksi eikä se enää lähtenyt rälläämään kauemmaksi. Komensin koiran maahan ja nojailin hetken sitä sammaleeseen keräten ajatuksia.

Laitoin koiran liinaan kun nousin ylös, mutta otin liinan saman tien pois kun huomasin Karusta, että se  oli hyvin kilttiä poikaa eikä enää lähdössä mihinkään. Siirryttiin hyvin hallinnassa keskilinjalle, lähetin koiran ensimmäiseen kulmaan ja sieltähän löytyi Paula. Sen jälkeen lähetin Vilman nurkkaan koska koira joka tapauksessa tiesi että siellä oli maalimies ja sekin meni hyvin. Salla oli viimeinen maalimies ja lähellä tuulenpuoleista takakulmaa.Haetutti pitenpään mutta meni muutoin oikeasti todella hyvin.

Siinäpä se, katastrofista hyvään harjoitukseen. Jälkikäteen ajatellen oli oikein hyvä, että meillä oli yhteenottomme.

Painihommia

Reeniplokia on kiva kirjoittaa silloin kun on kivoja reenejä. Eilisestä ponderoinnista ei oikein irtoa mitään positiivista. Onneksi olen harrastanut aiemmin mattokamppailulajia, siitä oli hyötyä kun harjoiteltiin koiron kera tunti kyljellään pötkötystä ja aina välillä reippaat painisessiot (jos sattui olemaan meillä eriävä mielipide aiheesta pötköttääkö vielä vai ei).

Lähdin siis videon purun jälkeen uudella innolla selättämään vire-mielentila-haistelu-kuuntelemattomuus -ongelmaa ja päätin, että harjoitellaan sitä minusta kiinnostumista (Karu) ja keskittymisen vaatimista (minä). Karun mielestä siellä oli paljon hyvää haisteltavaa, minä yritin viljellä haistelemattomuutta komentamalla ja houkuttelemalla mutta jäin tylysti toiseksi. Ihan kuin pentukurssiaikoina, ei kiinnosta meetvursti kiinni nenässä, ei edes huomaa vaikka kovasti komennan.

Nopeasti päädyin kontrolloimaan tilannetta ainoalla mahdollisella tavalla eli heittämällä koiran kyljelleen mattoon ja pitämällä siinä (tunnin). Noin vartin välein, sinä hetkenä kun lopetti haistelun ja rimpuilun ja siirtyi pelkästään tärisemään ja tuijottamaan, vapautin. Tehtiin yhdessä helppoja juttuja ja paljon palkkaa niin kauan kuin koiraa kiinnosti, sitten painittiin takaisin mattoon. Tunnin loppuessa tilanne oli ihan sama kuin alussa.

Onneksi sitten, kun onneton koironohjaaja raahautuu kotiin, siellä odottaa empaattinen puoliso:
- Miten minä muka saan sen tottelemaan? - Pitää ostaa sellainen sähköpanta.
- No mutta miten siitä selvittiin silloin pentukursseilla? - Ei siitä selvittykään, ne kurssit vain loppui.

Huonoa mutta vähän hyvääkin

Ponderan toko. Alun paikkamakuu oli huonoin ikinä. Ihan karmea. Pirjo oli vieressä seisomassa hihnan päällä. Tämänkertaiseen epäonnistumiseen kuului kaksi nousemista ja jatkuvaa piippaamista. Pirjon suositus oli että nyt ei osallistuta paikallaan oloon ryhmissä. Karun paikkamakuut kannattaisi nyt tehdä sivussa esim. toisen koiran tehdessä omaa suoritustaan ja hyvin helpotettuina. Pitäisi saada homma kasaan ennen kuin palataan ryhmään tekemään.

Heti perään oltiin Karun kanssa vuorossa tekemässä kolme liikettä. Meillä ne olivat seuraaminen, liikkeestä maahanmeno ja hyppy. Ennen seuraamista Karu hyppi vähän päin, Katja kommentoi sitä myöhemmin että minun olisi kannattanut ottaa kunnolla pois. Sitten seurattiin ohjattuna melko pitkät pätkät. Niihin kuului huonoa seuraamista mutta myös hyvääkin. Käännöksissä on paljon petrattavaa, perusasennoisa ja paikassakin. Koko kolmen liikkeen palkkasin ainoastaan suoritusten jälkeen kehumalla ja keholla. Liikkeiden välissä otin Pirjon mukaan pikkuisen liikaa hihnalla - hihnan pitäisi olla löysä aina paitsi jos koira tekee jotain ei toivottavaa kuten haistelee.

Liikkeestä maahan meni hyvin muuten mutta kun palasin koiran luo se ei suinkaan odottanut minua vaan käänsi huomionsa muualle. Perusasentoon vasta toisella käskyllä. Hyppy meni hyvin lukuunottamatta sitä että Stop! ei pysäyttänyt vaan koira siirtyi esteelle asti ja lisäksi perusasento meni noin ihan vinoon.

Tunnin lopussa oltiin taas kentällä ja tehtiin kaikki yhtä aikaa. Se osuus kun Pirjo ei ollut meidän luona meni ihan kauhean huonosti. Olin tosi pettynyt itseeni ja koiraan. Sitten Pirjo tuli paikalle ja päätettiin tehdä seuraamista. Ja se meni oikein hyvin.

Lopuksi Pirjo kehotti meitä harkitsemaan sitä, että valitsisimme vain toisen ohjaamaan koiraa tokossa. Hän kehui kyllä miten hyvin olemme saaneet vuorottelun onnistumaan mutta koiralle olisi paljon helpompi jos ei tarvitsisi opetella asioita kuin yhdellä tavalla tehtynä. Kyllähän se totta on. Haluamme kuitenkin pitää harrastuksen yhteisenä. Mietitään.

Flopaten

Torstain tunnin jälkeen tuntui pitkään siltä, että hanskat naulaan ja pallot pussiin, onhan se ihan kiva kotikoira kuitenkin.

Ohjelmassa oli videoitu luokkaharjoitus. Karu nousi paikkamakuusta ja meni häiriköimään viereisen koiran luo. Yksilösuorituksessa se oli erittäin vähän kiinnostunut ja vinkui, oikeastaan rääkyi, joka ikisen sivulletulon ja vähän siinä välissäkin.

Kylläpä harmitti.

Traumatisoivat tiistain tottikset

Illan iloksi käytiin kuraisella kentällä sateessa vähän rälläilemässä ilman kontrollia hypyn ympärillä, jahkaamassa mitäänsanomattomia huonoja sivulletuloja ja loppuhuipennuksena karkuuttamassa Karu luoksetulon paikalla istumisesta melkein paikkamakuussa olleen Sylvin niskaan.

Vaihteeksi siis ihan karmeaa taas. Ens kerralla en ala. Ollaan vaan kotona kun täällä on ihan kivaa.

Masentavaa menoa

Tänään korkattiin kesäkoululta vapautuneiden tiistai-iltojen ilo eli pk-tottis-vapaavuoro. Kylläpä oli karmeaa. Periaatteessa yritin kyllä tehdä ihan oikein - tiesin, että tilanne on taas vähän vaikea kun on uudet ihmiset ja koirat - tulin ajoissa, että kerkesin koiron talutella alueella ennen treenejä - päätin, että teen mahdollisesta hässäkästä huolimatta keskittyneesti ja laitan Karun lepoon aina sumplintatauon ajaksi.

Treenikerta meni kuitenkin aika totaalisen pieleen. Heti alussa kävellessämme Karu rääkyi ja oli kovin levoton. Harjoituksen aikana en saanut juuri yhtään kontaktia tai keskittynyttä / innostunutta tekemistä, äänsi tosi paljon sekä levossa että tehdessään, kuikuili muiden koirien perään ja haisteli kenttää.

Minä jäin selittämään juttuja muille, en tehnyt selkeäksi koiralle rajaa milloin tehdään ja milloin pitää olla parkissa ja muutenkin homma oli vähän levällään. Yhdessä kohtaa kyllästyin jatkuvaan vinkumiseen ja riekkumiseen, ja rätkäisin remmillä pepulle. Tästä Karu säikähti niin pahasti, että loppuajan oli sekä levoton että jotenkin paineistunut ts. ei keskittynyt senkään vertaa ja huomauttaessani tarjosi hädissään ihan mitä sattui. Missähän välissä siitä on noin pehmeäkin onnistuttu tekemään?

Jotenkin tosi mälsää, etten pystynyt yhtään korjaamaankaan tilannetta. Yritin myöhemmin muiden tehdessä itsekseni kentän laidalla jotain helppoa ja mukavaa, mitä osattaisiin yhdessä tehdä, mutta edes pelkkä leikkiminen ei vaan sujunut.

Vinkuminen ja piippaaminen tai oikeastaan rääkyminen ja autossa räksytys olivat tänään ihan omaa luokkaansa. Niissä ollaan menossa koko ajan huonompaan suuntaan - keväällä Karu oli vielä treenitilanteessa enimmäkseen aina hiljaa, sitten alkoi pikku piippaus paikkamakuussa ja nyt ollaan tässä, että saattaa rääkyä yhtäjaksoisesti koko ajan tai vähintään protestivinkunat joka käskyn jälkeen.

Ihan kamalaa.